Sinä ansaitset levon rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman

Isä koskaan kertonut ei,

että vuodet menneet häneltä voimia vei.

Ei edes pyytänyt ymmärtämään,

että hän tahtoi vain yli sinisen taivaan lentää.

Isä lähti, ikävä jää.

15.7.2006 isäni sulki silmänsä ikuiseen uneen.

Viisi vuotta sitten.

Niin väsyneenä lopun matkaasi kuljit,
uneen rauhaisaan nyt silmäsi suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton, 
mutt’ tiedämme sun nyt hyvä olla on. 

Suo anteeksi, isä, kyyneleet nää, ne rakkautta on ja ikävää.

Rakkaudella tyttäresi.